
AJANKOHTAISTA
Tiedotteita & ajankohtaisia artikkeleita
Verkkokauppias, näin tarjoat asiakkaillesi parempaa palvelua – ilman lisäkustannuksia
Kuljetus kotiin asti on verkkokauppaostosten mieluisin toimitustapa Pohjoismaissa ja muualla maailmassa – mutta suomalaiset on totutettu noutamaan pakettinsa itse automaateista. Uusien vaihtoehtojen uskotaan palauttavan perille asti tuotavat toimitukset suomalaistenkin suosioon.
"Yhä useammat verkkokauppojen asiakkaat ovat kyllästyneet siihen, että paketit täytyy hakea itse kaukaa noutopisteestä - pahimmillaan aivan eri paikasta kuin minne ne oli tilattu. Uskomme, että on korkea aika palauttaa jakelumarkkinoille aidosti asiakaslähtöinen palvelu, jossa paketit tuodaan kotiin asti”, Jakeluyhtiö Suomen toimitusjohtaja Marko Toivari kertoo.
Suomalaisten mediayhtiöiden perustama ja omistama Jakeluyhtiö Suomi on toimittanut jo yli 500 miljoonaa lähetystä suomalaisten koteihin. Tähän saakka kirjeisiin ja aikakauslehtiin sekä kirjeisiin keskittynyt ketterä yritys valjastaa nyt osaamisensa verkkokauppojen pakettitoimituksiin.
"Haluamme siirtää vastaanottajille valuneet tehtävät takaisin jakelijoiden vastuulle. Meille on kunnia-asia, että paketit toimitetaan perille asti, ja asiakas tietää missä paketit menevät. Otamme esimerkiksi kuvan oven taakse jätetystä paketista", Jakeluyhtiö Suomen pakettipalveluista vastaava Pekka Jouppi kertoo.
Kasvavat markkinat kotiinkuljetukselle
Tuoreen Taloustutkimuksella teetetyn kuluttajakyselyn mukaan kotiinkuljetus on tällä hetkellä mieluisin pakettien toimitustapa 37 prosentille suomalaisista. Jakeluyhtiö Suomi uskoo kotitoimitusten kysynnän kasvavan uusien jakeluvaihtoehtojen siivittämänä. Suomipaketti Kotiin S tuodaan suoraan postiluukkuun tai -laatikkoon, ja Suomipaketti Kotiin XL jätetään sääsuojatusti pakattuna oven ulkopuolelle.
"Erityisesti ulos jätettävä sääsuojattu toimitustapa tuo markkinoille kaivatun vaihtoehdon. Enintään viiden kilon paketit tuodaan suoraan asiakkaan ovelle tai ripustetaan postilaatikkoon tai ovenkahvaan. Kätevä ja valokuvaviestillä dokumentoitava palvelu on suunniteltu vastaamaan verkkokauppa-asiakkaiden toiveisiin joustavasta kotiinkuljetuksesta", Jouppi kertoo.
Verkkokauppapakettien jakelumarkkina on vahvassa, 10 prosentin vuotuisessa kasvussa.
Parempaa palvelua samaan hintaan
Jakeluyhtiö Suomen kilpailuetu syntyy tehokkaasta ja ympäristökuormitusta vähentävästä toimintamallista: paketit kulkevat samalla jakelukierroksella sanoma- ja aikakauslehtien ja kirjeiden kanssa. Tämä mahdollistaa nopean, ketterän ja kustannustehokkaan kotiinkuljetuksen.
"Verkkokauppiaille tämä tarkoittaa, että he voivat tarjota asiakkailleen parempaa palvelua ilman, että jakelukustannukset kasvavat. Pystymme myös toimittamaan illalla tilatun paketin perille parhaimmillaan jo seuraavaksi aamuksi – suoraan kotiovelle", Toivari sanoo.
Uusi jakelumalli parantaa palvelua erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella alueilla, joilla Jakeluyhtiö Suomella on valmiiksi kattava varhaisjakeluverkosto. Jakelualueensa laajuutta määrätietoisesti kasvattanut yhtiö tavoitta noin kaksi miljoonaa suomalaista kotitaloutta.
”Meille oli tärkeää löytää jakelukumppani, joka pystyy toimittamaan tuotteet luotettavasti suoraan asiakkaidemme kotiin. Olemme huomanneet, että mahdollisuus luotettavaan kotiinkuljetukseen on selkeä kilpailuetu – varsinkin kun se ei nosta kustannuksia. Asiakkaamme ovat erityisesti kiittäneet toimitusvarmuutta”, tuotantojohtaja Jussi Valli Storia Logistiikasta kertoo. Storia Logistiikka on hyvinkääläinen sisälogistiikkaan erikoistunut palveluyritys, joka lähettää vuosittain yli 800.000 verkkokauppalähetystä.
Helppo ottaa käyttöön
Alkuvuoden 2024 aikana Jakeluyhtiö Suomi tuo markkinoille valmiit integraatiot suosituimpiin verkkokauppa-alustoihin. Shopify-, Magento- ja WooCommerce-pluginien myötä palvelun käyttöönotto on näitä alustoja käyttäville verkkokaupoille helppoa ja nopeaa.
"Verkkokauppiaat ovat toivoneet mahdollisimman yksinkertaista tapaa ottaa palvelumme käyttöön. Nyt kun tekninen puoli on hoidettu, voimme alkaa palvella laajemmin verkkokauppa-asiakkaita", Toivari kertoo.
Yhtiö tavoittelee asiakkaikseen keskisuuria ja suuria verkkokauppoja. Potentiaalia nähdään etenkin vaate-, kenkä- ja asustekategoriassa, joissa tuotteet ovat kooltaan sopivia luukkuun, laatikkoon tai ovelle.
"Uskomme, että kotiin asti vieminen tulee voittamaan markkinaosuutta Suomessakin, kun vain palvelu tehdään sekä verkkokauppiaille että kuluttajille riittävän käteväksi ja kustannustehokkaaksi. On iso kilpailuvaltti, että meillä on valmiiksi kattava kotijakeluverkosto ja kilpailukykyiset hinnat", Jouppi lisää.
Suomalaista palvelua suomalaisille
Jakeluyhtiö Suomi on suomalaisten mediatalojen omistama yritys. Se on vuosien ajan vastannut muun muassa kirjepostista ja aikakauslehtien jakelusta useilla alueilla Suomessa.
"Meillä on vahva kokemus ja osaaminen jakelutyöstä. Nyt tuomme tämän osaamisen myös verkkokauppojen pakettijakeluun. Haluamme olla freesi vaihtoehto, joka tarjoaa haastajan asenteella aidosti parempaa palvelua", Jouppi tiivistää.
Verkkokauppiaille tämä tarkoittaa mahdollisuutta erottautua kilpailijoista paremmalla toimituspalvelulla. Vastaanottajille tarjotaan Suomessa toimiva asiakaspalvelu, joka on oikeasti tavoitettavissa. Kustannustehokkuus puolestaan koituu kaikkien osapuolten hyödyksi.
Lue lisää verkkokauppapalveluistamme ja pyydä tarjous klikkaamalla tästä.
Pekka Jouppi pakettiliiketoiminnan ratkaisumyyjäksi
Pekka Jouppi on aloittanut Jakeluyhtiö Suomessa pakettiliiketoiminnan ratkaisumyyjänä.
Pekan vastuualueisiin kuuluvat mm. pakettiliiketoiminnan kasvattaminen ja kehittäminen sekä asiakkuuksien hoitaminen.
Pekka omaa pitkän kokemuksen logistiikan parista toimiessaan aiemmin Postissa rahti- ja pakettipalveluiden myyntipäällikkönä sekä PostNordissa Key Account Managerina keskittyen suurasiakashankintaan ja asiakkuuksien hoitoon.
Vapaa-ajallaan Pekka viilettää tuulennopeana laitahyökkääjänä helsinkiläisessä harrastejääkiekkojoukkueessa, kesyttää rautaa kuntosalilla ja pyrkii muutenkin liikkumaan aktiivisesti sekä viettää Etelä-Pohjalaiseksi mieheksi varsin vilkasta sosiaalista elämää.
Tervetuloa Jakeluyhtiö Suomeen, Pekka!
P.S.
Pekan saa kiinni numerosta 050 382 9151 tai sähköpostitse: pekka.jouppi@jakeluyhtio.fi
JAKELUYHTIÖ SUOMI JA MATKAHUOLTO YHTEISTYÖHÖN PAKETTIJAKELUISSA
Matkahuolto ja Jakeluyhtiö Suomi ovat aloittaneet yhteistyön postiluukkuun jaettavissa paketeissa. Yhteistyö tuo kuluttajille uuden, luotettavan vaihtoehdon lähettää pieniä paketteja postiluukkuihin ja -laatikkoihin.
”Matkahuolto on tutkimuksissa noussut kuljetusyhtiöiden joukossa asiakaskokemuksen ja suosittelun kärkeen, ja meidät nimetty positiivisimmaksi pakettitoimijaksi. Kehittyneiden palveluidemme ja laajentuneen palveluverkostomme ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme aidon vaihtoehdon Postille myös luukkuun jaettavissa lähetyksissä”, Matkahuollon pakettipalvelujen johtaja Kati Nevalainen sanoo.
Palvelun voi ostaa kätevästi Matkahuollon verkkosivuilta valitsemalla XXS-kokoisen kotimaan paketin ja sille lisäpalvelun jakelu postiluukkuun tai -laatikkoon. Lisäpalvelun hinta on kaksi euroa, joten luukkuun jaettavan paketin kokonaishinnaksi muodostuu 6,90 €. Luukkuun jaettavan paketin mitat ovat enimmillään 3 x 25 x 40 cm ja paino enintään 1 kg.
Matkahuolto kuljettaa XXS-paketit postiluukkuihin ja -laatikoihin 2–4 vuorokauden kuluessa yhteysvälistä riippuen. Jakelu tapahtuu pääsääntöisesti aamun sanomalehtien mukana, pääkaupunkiseudulla päiväjakeluna. Paketin kulkua voi seurata Matkahuollon lähetystenseurannasta koko matkan ajan. Jakelualue kattaa suurimman osan suomalaisista kotitalouksista, mm. pääkaupunkiseudun, Turun, Kuopion ja Oulun.
”Korona on kasvattanut verkkokaupan suosiota kiihtyvällä tahdilla ja yhä useampi kuluttaja valitsee verkkokaupassa kotiinkuljetuksen. Olemme pilotoineet luukkuun jakelua lähes vuoden verran the other danish guy -verkkokaupan kanssa. Nyt tuomme vaihtoehdon myös kuluttaja-asiakkaidemme saataville. Laajennamme palvelua kevään kuluessa edelleen myös muiden verkkokauppa-asiakkaidemme ja paketteja lähettävien yritysasiakkaidemme käyttöön”, Nevalainen kertoo.
”Jakeluyhtiö Suomi on muutamassa vuodessa noussut merkittäväksi toimijaksi Suomen postimarkkinassa erityisesti yrityskirjeiden ja aikakauslehtien jakelussa. Pyrimme koko ajan laajentamaan myös kotiin jaettavien pakettien jakeluamme. Nyt julkistettu yhteistyömme Matkahuollon kanssa on merkittävä ja tärkeä osa laajentumistamme pakettijakeluissa”, Jakeluyhtiö Suomen toimitusjohtaja Marko Toivari toteaa.
POSTIKILPAILU JATKUU PIRKANMAALLA JA SATAKUNNASSA
PISA Jakelu Oy aloittaa postinjakelun syksyllä
Posti ilmoitti viime kesänä ostavansa Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimivan Alma Manun varhaisjakeluliiketoiminnan. Alma Manu jatkaa Jakeluyhtiö Suomen tuotteiden jakelua tämän vuoden syyskuuhun asti, mutta sen jälkeen yhteistyö päättyy.
Postin ainoana kilpailijana osoitteellisten kirjeiden ja aikakauslehtien markkinalla toimivan Jakeluyhtiö Suomen kannalta Pirkanmaa ja Satakunta ovat kuitenkin niin merkittäviä alueita, että jakelun jatkuvuus alueella oli turvattava.
”Asiakkaillemme on erittäin tärkeää, että Postille löytyy vaihtoehto mahdollisimman suuressa osassa Suomea.”, toteaa Jakeluyhtiö Suomen toimitusjohtaja Marko Toivari.
Jakeluyhtiö Suomen omistajat ovatkin perustaneet Pirkanmaan ja Satakunnan alueelle uuden jakeluyhtiön PISA Jakelu Oy:n, joka liittyy uutena postiyrityksenä Jakeluyhtiö Suomen verkostoon. ”Loistavaa, että omistajiltamme löytyy sitoutumista pidemmän jänteen postikilpailuun. Tällä ratkaisulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkossakin heidän vaatimansa vaihtoehdon myös Pirkanmaalla ja Satakunnassa.”, jatkaa Toivari.
PISA Jakelu Oy:ssä suunnitellaan tällä hetkellä tarkemmin jakelualueita ja alueen reittejä. Rekrytointi asiantuntija- ja esimiestehtäviin on käynnissä. Loppuvuoden aikana tullaan palkkaamaan alueelle noin 50-60 postinjakajaa. Jakelun on tarkoitus alkaa vaiheittain elo-syyskuusta alkaen.
Lisätietoja:
Marko Toivari
Jakeluyhtiö Suomi Oy, toimitusjohtaja
PISA Jakelu Oy, hallituksen puheenjohtaja
Sähköposti: marko.toivari@jakeluyhtio.fi
Puhelin: 040 770 0328
PISA Jakelu Oy:n omistavat Keskisuomalainen Oyj, TS-Yhtymä Oy, KPK Yhtiöt Oyj, Ilves Jakelu Oy, Kaleva365 Oy, Marva Media Oy ja SLP Kustannus Oy.
Jakeluyhtiö Suomi tarjoaa yrityksille vaihtoehtoisen postinjakelukavan. Jakeluyhtiö Suomen osoitteellisia kirjeitä, aikakauslehtiä ja pienpaketteja jakaa päivittäin yli 3000 jakajaa ympäri Suomea.
www.jakeluyhtio.fi